sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Psykologian adoptiolapsi tehtävä

Tässä olisi yksi kirjoitus psykologian adoptiolapsi tehtävään liittyen. Tekstissä täytyi tulla esiin lapsen kiintymyssuhde. Tässä tapauksessa jäsentymätön kiintymyssuhde.

Tulen kotiin väsyneenä rentouttavan tyttöjenillan jälkeen. Avaan ulko-oven hiljaa, etteivät Eile tai puolisoni Pasi heräisi tulooni. Sisälle astuessani kuitenkin huomaan, että keittiön valot ovat päällä ja lastenhuoneesta kuuluu itkua. Heitän laukkuni ja takkini eteisen lattialle ja juoksen keittiön ohi suoraan itkun lähteelle. Sytytän kirkkaan valaistuksen ja nostan itkevän Eilen syliini. Hyssyttelen ja keinutan, kunnes huomaan Eilellä olevan kakat pöksyssä. Mutisen itsekseni, miksei Pasi ole voinut vaippoja vaihtaa, onhan hän ollut koko illan kotona. Vaihdan vaipat nopeasti, ja kirkkaassa hehkulampun valossa huomaan tytöllä muutaman orastavan mustelman. Järkytyn niin pahasti, että toimintani pysähtyy hetkeksi. Kun vihdoin saan Eilen rauhoiteltua, kävelen päättäväisesti keittiöön tyttö sylissäni.

"Tiedätkö, miksi Eilellä on mustelmia?" katselen vihoissani Pasia, joka istuu keittiönpöydän ääressä viinapullot epäsiistissä rivissä seuranaan. Hänen silmänsä harittavat, kun hän katsoo minuun ja vastaa sammaltaen: "Saatanan lapsi ei lopettanut itkemistä, pitihän sille jotenkin näyttää ettei sellainen peli vetele." Silmäni aukeavat järkytyksestä. "Ei ihme ettei lopettanut itkua, ethän sinä ollut edes vaippoja vaihtanut!" Katson Pasia vihaisena ja minusta tuntuu kuin pää räjähtäisi. Viha muuttuu kuitenkin hetkessä peloksi, kun känninen mies nousee tuolilta ja astelee minua ja tyttöäni kohti uhkaavasti.

"Minä en helvetti soikoon kuuntele syytöksiä naiselta!" Hän lyö minua kasvoihin ja ulvahdan kivusta. Eile alkaa taas itkeä ja yritän hyssytellä häntä peloissani. Pasin kasvot täyttyvät aggressiosta, kun hän kuulee kimeän itkun ääniaaltoina korvissaan. Onneksi ehdin suojata Eilen iskulta, ja tytön sijasta kova nyrkki painuu minun selkääni. Lamaannun hetkeksi, aika tuntuu hidastuneen kivun aaltojen möyriessä kaikkien hermosolujeni läpi. Täpärästi ennen uutta iskua käännyn ympäri ja potkaisen Pasia kiveksille. Hänen kirotessaan juoksen eteiseen, nappaan laukustani puhelimen ja lukitsen minut ja Eilen vessaan. Itken pelosta ja tärisevin sormin näppäilen hätänumeron, kerron tarvittavat tiedot ja huokaan hiljaa. Tyttö rääkyy edelleen korvaani - mitä en yhtään ihmettele - ja pelon sekaisin tuntein yritän rauhoitella häntä. "Apua tulee kohta, ihan kohta", en tosin edes tiedä, rauhoittelenko enemmän pientä lasta sylissäni vaiko itseäni. Pasi tulee karjumaan oven taakse, uhkaa hakata oven kirveellä mäsäksi. Rutistan lasta sylissäni tiukemmin ja toivon avun saapuvan nopeasti.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Koulussa

Tällä hetkellä istun kovalla muovipenkillä, ja näpyttelen koulun tietokoneen inhottavaa näppäimistöä. Kyllä, lintsasin edellisen ruotsin tunnin tullakseni tekemään luovaa työtä.

Halusin tulla kertomaan, miten ihana pakkaskeli on! Miten kirpeä ilma polttelee kasvoja ja punoittaa poskia. Toppahousut vain jalkaan, ettei tule kylmä. Halusin kertoa, miten ihanaa on tervehtiä ihmisiä, hymyillä ja nauttia lämpimästä latesta pehmeän huivin ympäröimänä. Elämä on ihanaa, jos siitä vain sitä tekee. On täysin itsestä kiinni, ajatteleeko asiat positiivisesta vai negatiivisesta näkökulmasta. Miksei siis tehdä itselle ja muillekin hyvää mieltä ja asettaa positiinen ajatusmalli päälle? Än, yy, tee nyt!

Toiseksi halusin kertoa, että saimme mielenkiintoisen kehityspsykologian tehtävän. Saimme nimittäin virtuaaliset adoptiolapset! Seuraamme heidän kehitystään läpi kaikkien elämänvaiheiden. Ja mikä parasta, sain vielä hauskan toteuttamisidean. Kirjoitan nimittäin ikäänkuin novellia, pientä tarinaa lapsestani. En vain tee tehtäviä, vain toteutan ne luovalla tavalla hyväksikäyttäen luovaa kirjoittamista mahdollisuuksien mukaan. Kurssin lopuksi voisin julkaista tekstejäni "minun ja lapseni" elämänkulusta tännekin. Tämäntyyppinen kirjoittaminen ei ole mukavuusaluettani, joten otan haasteen vastaan!

maanantai 4. tammikuuta 2016

Narsistinen persoonallisuushäiriö - elämää narsistin kanssa

Narsistinen persoonallisuushäiriö

Ensinnäkin täytyy tehdä selväksi, että narsistisuus on täysin eri asia kuin narsistinen persoonallisuushäiriö. Narsistisen persoonallisuushäiriön taustalla on yleensä vakava kehityshäiriö, kun ihminen ei lapsuudessaan tai nuoruudessaan saa hyväksyntää ja huolenpitoa vanhemmaltaan. Yleensä henkilö pyrkii aikuisuudessaan korvaamaan tätä puutetta ihmissuhteilla, joissa hän hän saa ihailua. Häiriö voi helposti johtaa masennukseen, jos henkilö ei saakaan hyväksyntää ja ihailua muilta tahoilta.

Narsistisesti häiriintynyt ihminen on kykenemätön normaaleihin läheisiin ihmissuhteisiin. Narsistisen henkilön empatiakyky on laskenut, ellei se jopa puutu kokonaan. Henkilön itsensä mielestä hänen kuuluisi saada kaikilta muilta erityiskohtelua, hyväksyntää ja ihailua. Henkilöllä on myös yleensä suureelliset käsitykset itsestään, osaamisestaan ja saavutuksistaan. Käyttäytymisessä saattavat korostua ylimielisyys ja röyhkeys, ja suurin huomattava piirre on itsekkyys. Narsistinen henkilö ei pysty myöntämään epäonnistumistaan, mikä saattaa antaa valheellisen kuvan hyvästä itsetunnosta. Hän ei myöskään pysty ajattelemaan tai myöntämään olevansa väärässä. Narsisti saattaa myös kokea erityistä kateutta taikka tuntee muiden ihmisten kadehtivan häntä.


Vakavassa häiriössä narsistinen henkilö ei pysty lainkaan ottamaan huomioon muita ihmisä ja häneltä puuttuu kokonaan empatiakyky. Ihmissuhteissa tämä ilmenee hyväksikäyttämisenä - häiriintynyt henkikö näkee kaikki muut ihmiset vain välineenä saavuttaa omaa onneaan.

Yleensä tätä häiriötä ei kuitenkaan tunnisteta. Narsistinen henkilö osaa olla hyvin miellyttävä, jos hän vain näkee miellyttämisestä olevan itselleen hyötyä. Narsistit myös ovat yleensä niitä, jotka päätyvät yritysten johtoasemiin hyvien puhetaitojensa ja karismansa ansiosta.


Elämää narsistin kanssa

Kaukaa katsottuna karismaattinen ja sosiaalinen "kaikkien kaveri", jolla on hyvät puheenlahjat ja johtajan taidot. Menestyvä, itsevarma ja itseään arvostava ihminen. Mutta läheltä katsottuna jotain aivan muuta.

Yleensä häiriöstä tietävät vain läheiset ihmiset - juuri siksi narsistin seurustelusuhteet loppuvat yleensä lyhyeen, kun kumppanille selviää henkilön oikea puoli. Narsistisesta suhteesta voi olla kuitenkin erittäin vaikea irrottautua, ja tilanteen todellisen laidan voi tajuta vasta vuosien päästä, kun on jo menty naimisiin, ostettu talo ja saatu lapsia. Minä synnyin tällaiseen tilanteeseen.



jatkuu.......


 Edellä mainutut asiat ovat faktatietoa häiriöstä, jota jatkan omilla kokemuksilla.



Tauon jälkeen..

Huh, enpäs ole pitkään aikaan kirjoitellut! Elämässäni on ollut paljon meneillään, eikä blogin ylläpitäminen mahtunut kaikkien miljoonien muiden ajatusten seuraksi. Mutta en tietenkään silti ole kirjoittamista unohtanut, vaikken tänne bloggerin puolelle olekaan kirjoitellut. Coreyn ja Casen tarina on myös jatkuvasti pyörinyt mielessäni, muovautuen ja uusia ideoita ja näkökulmia saaden.

Jos nyt kuitenkin saisin taas aikaiseksi tännekin asti julkaistua kirjoituksiani! :)






Ruususta ruiskukkaan



Ruususta ruiskukkaan elämä vie, ja
hopeiset ketjut kietoutuu ympärille,
kuin kostea sammal varpaisiin.

Ei ole voimaa ilman vapautta, ei
pysäyttävää heikkoutta ilman ruosteisia kettinkejä.

***** ***** *****

Sormet ja suu supussa, kuin kukka nupussa.
Sitä se elämä on, ja vähän
tätäkin.



maanantai 25. toukokuuta 2015

Maalia omenankuoressa

Tämän runon idea oli seuraava:

Opettaja luetteli meille erilaisia kategorioita, kuten artisti, kauppa, hedelmä, kaupunki... Ja meidän piti kirjoittaa jokaiseen kategoriaan ensimmäinen sana joka tuli mieleen. Nämä sanat piti sitten sisällyttää runoon.





Maalia omenankuoressa




Helsingin kaduilla
maalia paljaissa käsivarsissa.
Kauempana Jenni Vartiaisen konsertti, ja
varpaat uppoo vihreään nurmeen.

Maalin lisäksi kädessä mies,
mutta onkohan se vain
kuin heinäkuinen Siwa.

Pidät musta kii, kun
telkkarissa pyörii
Tanssii tähtien kanssa.

                      Ja niin omenan kuoret tarrautuu hampaidenväliin





keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Liulauluva

Kirjoitimme ÄI10 runon, joka piti kirjoittaa itse keksimiään sanoja käyttäen. Tällainen siitä tuli:





Liulauluva



Tuuli rishattaa korviini autuaasti,
korhea nurmi leiluu auringon syleilyssä.
Maisema ammeltaa raukeasti,
kun läheinen järvi ankeloi hiljaa.

Olen minä vehreä puu, joka juurineen
liulauluu syvälle kamaraan.
Olet sinä lintu, joka lenneltää
korkealle ilmaan.
Pilvet kerääntyy, ja kohta
salamat lohkaa

Kumpaankohan osuu,
sinuun vai minuun?








perjantai 8. toukokuuta 2015

Runoa

Pienenä vihasin runojen kirjoittamista. Nyt olen huomannut, kuinka mukavan helppoa, luovaa ja vapauttavaa se voikaan olla. Runojen tekeminen on myös suhteellisen nopeaa, ja sitä voi harrastaa oikeastaan missä tahansa kun on vain kynä ja paperi mukana. Saatte siis varmasti jatkossa kuulla enemmän syttyvää runopuoltani!

                                              

                                                     Ei ole kuuta, ei aurinkoa,
                                        vain mustaa tyhjyyttä avaruuteni syövereissä.

                                            Et voi valoa nähdä,
                                                                tai sateenkaaren sävyjen vyöhykkeitä.

                                                    Mutta voit nähdä minut

                                                                  siinä avaruudessani, jossa elän

                                        ikuisesti

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Vastaukset kysymyksiin

Samakuulla oli kysyttävää! :)

 Minkä ikäisenä aloitit kirjoittamisen?

Varsinaisen vapaa-ajalla kirjoittamisen aloitin vasta lukion ensimmäisellä. Lukiossa emme enää kirjoittaneet mitään luovia tekstejä lukuisien asiatekstien lisäksi, ja tällöin tajusin oikeasti, miten rakastan kirjoittamista ja miten minulla oli sitä ikävä. Ala- ja yläasteella kirjoitimme todella paljon luovia tekstejä koulussa, varsinkin yläasteella opettajamme kirjoitutti meillä joka kuukausi erilaisen luovan kirjoituksen. Pidin kirjoittamisesta jo ala-asteella todella paljon, ja jo silloin opettaja valitteli minulle liian pitkistä tarinoista, koska hänellä meni niin paljon aikaa niiden tarkistamiseen :D Eli siis voisi kai sanoa että aloitin kirjoittamisen noin 9 vuotiaana. Mieleeni nyt myös muistui, että itseasiassa kirjoitin vapaa-ajalla jo ala-asteella. Siihen aikaan olin oikea heppahullu, ja pyörin paljon näillä tämmöisillä "virtuaali talleilla", jonne sitten kirjoittelin hevosiin liittyviä novelleja :D

 Perhe?

Asun äidin kanssa kotoisassa rivitaloasunnossa. Minulla on myös 8-vuotias narttukoira, rodultaan westie. Isän kanssa en ole lähes missään tekemisissä, enkä myöskään ole kummoisissa väleissä isän puolen sukulaisiin. Mieluiten en olisi isän enkä näiden sukulaisten kanssa missään tekemisissä.

Maailman paras kirja?

Stephenie Meyerin The Host.

Yllättävä asia sinusta?

Hmm... Öh?? :D Ehkä teen erikseen postauksen jossa kerron enemmän itsestäni :)

 Bloggari ja tosielämän MyloWveyn erot?

Olen sellainen millaisena netissä esittäydynkin. Mylowvey on kuitenkin anonyymi nimimerkkini, joten ette tiedä minusta melkeimpä mitään :D Ehkä siltä kannalta voisi sanoa että nimimerkin ja oikean minän ero on se, että oikeasti olen todella avoin ja luottavainen ihminen. Netissä kuitenkin olen tarkkana mitä itsestäni paljastan.


maanantai 6. huhtikuuta 2015

Tauon jälkeen

Olette ehkä ihmettelleet minne oikein olen hävinnyt. En oikeastaan minnekään. Viime kuukaudet vain ovat olleet niin kiireisiä ja tapahtumarikkaita etten yksinkertaisesti ole ehtinyt avata konetta (muuten kuin pelaamis tai koulu tarkoituksessa!!) ja tulla bloggeriin. En ole ehtinyt lukea edes teidän blogejanne :(

Tässä jaksossa minulla on ÄI10 kurssi, eli siis luovan kirjoittamisen kurssi. Julkaisen täällä tekstit joita kirjoitan kurssilla, joten tulette taas vaihteeksi kuulemaan minusta enemmänkin! :)

Ensimmäisellä tunnilla tehtiin tehtävä, jossa jokainen kirjoitti kolmeen lappuun henkilön, paikan, ja aiheen. Nämä paperit sekoittiin omiin pinkkoihinsa ja jokainen otti kustakin pinkasta sattumanvaraisen paperin. Omat lappuni olivat tällaiset:

nuori kirjailijan alku
syli
kahvinkeitto

Näistä meidän sitten piti kirjoittaa todella lyhyt novelli viidessä minuutissa. Oikeastaan enemmänkin tekstin pätkä.. Mutta tällainen siitä tuli!


Viiden minuutin kahvia

Istun. Käteni nojaavat kylmänhikisesti mustalla näppäimistöllä. Paikoillaan ja hievahtamatta.
          "Ei tästä saatana tule mitään", mutisen itsekseni. Aurinko paistaa harmaiden sädekaihdinten läpi kasvoilleni. Kuin hiljaa leväten, se hiveltää kasvojani. Lämmin tuulahdus tunkeutuu sisään avoimesta ikkunasta. Hengitän syvään sen pehmeää hyväilyä.
          Tämä hetki, valkoisen ruskea huone, aurinko, tuuli. Ne ovat kuin syli. Niin pehmeä ja lämmin, lempeä. Se voisi olla äidin, isän, veljen, siskon... Tai rakastajan.
          Haistan palaneen käryn. Sieraimeni leviävät tutkiakseen hajun lähteen, ja hypähdän nopeasti ylös kovasta puutuolista. Se narahtaa kuin ikäväkseen.
          Sammutan kahvinkeittimen levottamana. Sydämeni hakkaa lujaa rintaani vasten.