sunnuntai 4. toukokuuta 2014

HUOM! Uudelleenkirjoitus

Voin sanoa, että vähään aikaan ei ole tulossa uusia lukuja. Nimittäin aloitan nyt uudelleenkirjoituksen.

Luin koko tekstin läpi korjaillen matkalla pieniä kirjoitusvirheitä. Panin myös merkille, että kirjoitustyylini on muuttunut jonkin verran jo tämän ajan sisällä.

Laitoin myös nyt itsekin merkille, että neljä ensimmäistä lukua etenevät liian nopeasti. Siis aivan liian nopeasti. Nämä neljä lukua ovat siis uudelleenkirjoituksen alla. Viidennestä luvusta eteenpäin olin kuitenkin tyytyväinen tekstin kulkuun.

Nämä neljä ensimmäistä lukua pitää paisuttaa ainakin kahdeksaan lukuun, ellen tee luvuista erityisen pitkiä. Saatan myös ottaa joitain kohtauksia pois, säästää ne ehkä myöhempään ja tehdä uusia tilalle.

Huh, mikä homma.

Kerron kyllä sitten, kun julkaisen uuden ehoisemman version.

Jos haluatte vaikuttaa kirjan tapahtumiin ja kulkuun, nyt olisi tilaisuus! :) Otan uudelleenkirjoituksessa huomioon teidän mielipiteenne. Eikun kommenttia tulemaan!

2 kommenttia:

  1. Ihan hyvä kirjoittaa uudelleen niitä alun chaptereita siten, että tapahtumat etenee hitaammin ja lukija ehtii "lämmitellä" ennen kuin alkaa jo tapahtumaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näimpä :) myös enemmän sitä toivomaasi kuvailua on luvassa ;) ja sehän se myös on yksi lukijan lämmittelytapa :D

      Poista