Ensimmäinen runo

Kirjoitin juuri elämäni ensimmäisen varsinaisen runon! Tämä oli taas ÄI3 Moodle tehtäviä. Tehtävänä oli valita runouden laji ja kirjoittaa runo noudattaen lajin piirteitä ja vaatimuksia. Valitsin proosarunon, ja tässä se nyt on:

Pieni

Tunnen hempeän tuulen tuoksun,

kun istun

tässä kylmällä kalliolla.

Yönmusta lampi edessäni,

johon linnunrata maalautuu niin erilaisina väreinä.

Valkoisena, violettina, sinisenä.

Tähdet yläpuolellani,

ne tuikkivat minulle,

kuiskaavat.

Mustaa taivasta vasten,

kuin kauan sitten menetetyt sielut.

Hiljaisuuden jälkeen...

Kesäloma tuli ja meni. Koulu alkoi, kiirettä pitää. En silti saa mielestäni kirjoittamista enkä Coreyta. Luulisin, että tämä tauko on ollut hyväksi minulle :) Kerrompa miksi...

Jossain vaiheessa aloin stressaamaan kirjoittamista, liikaa ajattelua, liikaa äidinkielisiä ongelmia, joihin minulla ei ollut vastauksia. Liikaa negatiivisia tuntemuksia - vaikka olihan niitä positiivisiakin.

Kävin kesällä Äidinkielen 3. kurssin, eli siis kirjoittamisen kurssin. Tämän myötä olen saanut intoni takaisin kirjottamiseen! Olen saanut tietoa ongelmiini, ja osaan nyt korjata ne, ainakin paremmin. Olen saanut vastaukset kysymyksiini! :)

Yksi tärkeä asia ÄI3 kurssilla äidinkielellisten kirjoitusasujen ohella oli mielestäni kirjoittamisen esteet. Ehkä eniten silmiäni avaava kommentti tällä kyseisellä kirjan aukeamalla oli:

Kirjoittamisen pitäisi olla luonnollista, yhtä luonnollista kuin hampaiden harjaus. Kirjoittamisen pitäisi olla osa arkipäivää, eikä siitä erkaneva tekijä.

Tällä tavalla kirjoittamisen esteet pienenisivät. Kirjoittamista ei myöskään saisi pitää stressaavana. Tärkeä asia myös, ettei ole liian ankara itselleen, ainakaan vielä siinä inspiraation vaiheessa, luovassa kirjoitusvaiheessa. Jälkeenpäin voi korjailla omia virheitään.

Kirjoittaminen on luova tapa ilmaista tunteita, kokemuksia ja ajatuksia. Kirjoittamisessa vain mielikuvitus on rajana!

Et voi koskaan kiivetä korkealle, jos pelkäät putoamista!