Tässä olisi yksi kirjoitus psykologian adoptiolapsi tehtävään liittyen. Tekstissä täytyi tulla esiin lapsen kiintymyssuhde. Tässä tapauksessa jäsentymätön kiintymyssuhde.
Tulen kotiin väsyneenä rentouttavan tyttöjenillan jälkeen. Avaan
ulko-oven hiljaa, etteivät Eile tai puolisoni Pasi heräisi tulooni.
Sisälle astuessani kuitenkin huomaan, että keittiön valot ovat päällä ja
lastenhuoneesta kuuluu itkua. Heitän laukkuni ja takkini eteisen
lattialle ja juoksen keittiön ohi suoraan itkun lähteelle. Sytytän
kirkkaan valaistuksen ja nostan itkevän Eilen syliini. Hyssyttelen ja
keinutan, kunnes huomaan Eilellä olevan kakat pöksyssä. Mutisen
itsekseni, miksei Pasi ole voinut vaippoja vaihtaa, onhan hän ollut koko
illan kotona. Vaihdan vaipat nopeasti, ja kirkkaassa hehkulampun
valossa huomaan tytöllä muutaman orastavan mustelman. Järkytyn niin
pahasti, että toimintani pysähtyy hetkeksi. Kun vihdoin saan Eilen
rauhoiteltua, kävelen päättäväisesti keittiöön tyttö sylissäni.
"Tiedätkö,
miksi Eilellä on mustelmia?" katselen vihoissani Pasia, joka istuu
keittiönpöydän ääressä viinapullot epäsiistissä rivissä seuranaan. Hänen
silmänsä harittavat, kun hän katsoo minuun ja vastaa sammaltaen:
"Saatanan lapsi ei lopettanut itkemistä, pitihän sille jotenkin näyttää
ettei sellainen peli vetele." Silmäni aukeavat järkytyksestä. "Ei ihme
ettei lopettanut itkua, ethän sinä ollut edes vaippoja vaihtanut!"
Katson Pasia vihaisena ja minusta tuntuu kuin pää räjähtäisi. Viha
muuttuu kuitenkin hetkessä peloksi, kun känninen mies nousee tuolilta ja
astelee minua ja tyttöäni kohti uhkaavasti.
"Minä en helvetti
soikoon kuuntele syytöksiä naiselta!" Hän lyö minua kasvoihin ja
ulvahdan kivusta. Eile alkaa taas itkeä ja yritän hyssytellä häntä
peloissani. Pasin kasvot täyttyvät aggressiosta, kun hän kuulee kimeän
itkun ääniaaltoina korvissaan. Onneksi ehdin suojata Eilen iskulta, ja
tytön sijasta kova nyrkki painuu minun selkääni. Lamaannun hetkeksi,
aika tuntuu hidastuneen kivun aaltojen möyriessä kaikkien hermosolujeni
läpi. Täpärästi ennen uutta iskua käännyn ympäri ja potkaisen Pasia
kiveksille. Hänen kirotessaan juoksen eteiseen, nappaan laukustani
puhelimen ja lukitsen minut ja Eilen vessaan. Itken pelosta ja tärisevin
sormin näppäilen hätänumeron, kerron tarvittavat tiedot ja huokaan
hiljaa. Tyttö rääkyy edelleen korvaani - mitä en yhtään ihmettele - ja
pelon sekaisin tuntein yritän rauhoitella häntä. "Apua tulee kohta, ihan
kohta", en tosin edes tiedä, rauhoittelenko enemmän pientä lasta
sylissäni vaiko itseäni. Pasi tulee karjumaan oven taakse, uhkaa hakata
oven kirveellä mäsäksi. Rutistan lasta sylissäni tiukemmin ja toivon
avun saapuvan nopeasti.
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
tiistai 19. tammikuuta 2016
Koulussa
Tällä hetkellä istun kovalla muovipenkillä, ja näpyttelen koulun tietokoneen inhottavaa näppäimistöä. Kyllä, lintsasin edellisen ruotsin tunnin tullakseni tekemään luovaa työtä.
Halusin tulla kertomaan, miten ihana pakkaskeli on! Miten kirpeä ilma polttelee kasvoja ja punoittaa poskia. Toppahousut vain jalkaan, ettei tule kylmä. Halusin kertoa, miten ihanaa on tervehtiä ihmisiä, hymyillä ja nauttia lämpimästä latesta pehmeän huivin ympäröimänä. Elämä on ihanaa, jos siitä vain sitä tekee. On täysin itsestä kiinni, ajatteleeko asiat positiivisesta vai negatiivisesta näkökulmasta. Miksei siis tehdä itselle ja muillekin hyvää mieltä ja asettaa positiinen ajatusmalli päälle? Än, yy, tee nyt!
Toiseksi halusin kertoa, että saimme mielenkiintoisen kehityspsykologian tehtävän. Saimme nimittäin virtuaaliset adoptiolapset! Seuraamme heidän kehitystään läpi kaikkien elämänvaiheiden. Ja mikä parasta, sain vielä hauskan toteuttamisidean. Kirjoitan nimittäin ikäänkuin novellia, pientä tarinaa lapsestani. En vain tee tehtäviä, vain toteutan ne luovalla tavalla hyväksikäyttäen luovaa kirjoittamista mahdollisuuksien mukaan. Kurssin lopuksi voisin julkaista tekstejäni "minun ja lapseni" elämänkulusta tännekin. Tämäntyyppinen kirjoittaminen ei ole mukavuusaluettani, joten otan haasteen vastaan!

maanantai 4. tammikuuta 2016
Narsistinen persoonallisuushäiriö - elämää narsistin kanssa
Narsistinen persoonallisuushäiriö
Ensinnäkin täytyy tehdä selväksi, että narsistisuus on täysin eri asia kuin narsistinen persoonallisuushäiriö. Narsistisen persoonallisuushäiriön taustalla on yleensä vakava kehityshäiriö, kun ihminen ei lapsuudessaan tai nuoruudessaan saa hyväksyntää ja huolenpitoa vanhemmaltaan. Yleensä henkilö pyrkii aikuisuudessaan korvaamaan tätä puutetta ihmissuhteilla, joissa hän hän saa ihailua. Häiriö voi helposti johtaa masennukseen, jos henkilö ei saakaan hyväksyntää ja ihailua muilta tahoilta.
Narsistisesti häiriintynyt ihminen on kykenemätön normaaleihin läheisiin ihmissuhteisiin. Narsistisen henkilön empatiakyky on laskenut, ellei se jopa puutu kokonaan. Henkilön itsensä mielestä hänen kuuluisi saada kaikilta muilta erityiskohtelua, hyväksyntää ja ihailua. Henkilöllä on myös yleensä suureelliset käsitykset itsestään, osaamisestaan ja saavutuksistaan. Käyttäytymisessä saattavat korostua ylimielisyys ja röyhkeys, ja suurin huomattava piirre on itsekkyys. Narsistinen henkilö ei pysty myöntämään epäonnistumistaan, mikä saattaa antaa valheellisen kuvan hyvästä itsetunnosta. Hän ei myöskään pysty ajattelemaan tai myöntämään olevansa väärässä. Narsisti saattaa myös kokea erityistä kateutta taikka tuntee muiden ihmisten kadehtivan häntä.
Vakavassa häiriössä narsistinen henkilö ei pysty lainkaan ottamaan huomioon muita ihmisä ja häneltä puuttuu kokonaan empatiakyky. Ihmissuhteissa tämä ilmenee hyväksikäyttämisenä - häiriintynyt henkikö näkee kaikki muut ihmiset vain välineenä saavuttaa omaa onneaan.
Yleensä tätä häiriötä ei kuitenkaan tunnisteta. Narsistinen henkilö osaa olla hyvin miellyttävä, jos hän vain näkee miellyttämisestä olevan itselleen hyötyä. Narsistit myös ovat yleensä niitä, jotka päätyvät yritysten johtoasemiin hyvien puhetaitojensa ja karismansa ansiosta.
Elämää narsistin kanssa
Kaukaa katsottuna karismaattinen ja sosiaalinen "kaikkien kaveri", jolla on hyvät puheenlahjat ja johtajan taidot. Menestyvä, itsevarma ja itseään arvostava ihminen. Mutta läheltä katsottuna jotain aivan muuta.
Yleensä häiriöstä tietävät vain läheiset ihmiset - juuri siksi narsistin seurustelusuhteet loppuvat yleensä lyhyeen, kun kumppanille selviää henkilön oikea puoli. Narsistisesta suhteesta voi olla kuitenkin erittäin vaikea irrottautua, ja tilanteen todellisen laidan voi tajuta vasta vuosien päästä, kun on jo menty naimisiin, ostettu talo ja saatu lapsia. Minä synnyin tällaiseen tilanteeseen.
jatkuu.......
Edellä mainutut asiat ovat faktatietoa häiriöstä, jota jatkan omilla kokemuksilla.

Tauon jälkeen..
Huh, enpäs ole pitkään aikaan kirjoitellut! Elämässäni on ollut paljon meneillään, eikä blogin ylläpitäminen mahtunut kaikkien miljoonien muiden ajatusten seuraksi. Mutta en tietenkään silti ole kirjoittamista unohtanut, vaikken tänne bloggerin puolelle olekaan kirjoitellut. Coreyn ja Casen tarina on myös jatkuvasti pyörinyt mielessäni, muovautuen ja uusia ideoita ja näkökulmia saaden.
Jos nyt kuitenkin saisin taas aikaiseksi tännekin asti julkaistua kirjoituksiani! :)

Ruususta ruiskukkaan
Ruususta ruiskukkaan elämä vie,
ja
hopeiset ketjut kietoutuu
ympärille,
kuin kostea sammal varpaisiin.
Ei ole voimaa ilman vapautta,
ei
pysäyttävää heikkoutta ilman
ruosteisia kettinkejä.
***** ***** *****
Sormet ja suu supussa, kuin kukka
nupussa.
Sitä se elämä on, ja vähän
tätäkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)